Komeetan Voisalmen iPad projektin foorumiesityksessä oli täysi sali kuuntelijoita.

iNTOA ja iLOA oppimiseen! Ipad kehitysvammaisten lasten opetuksessa foorumiesitys keräsi täyden salin kuuntelijoita. Voisalmen koulun oppilaat ovat nyt käyttäneet iPadeja noin kahdeksan kuukauden ajan.
Oppitunneilla teemoja on rakennettu oppilaan osallisuuden lisäämisen ympärille. Tunneilla töitä on tehty yhdessä ohjatusti (esim. tehty animaatioita iMotion HD:llä ja Puppet Palsilla, harjoiteltu kuvankäsittelyä, luettu QR-koodeja, rakennettu palapelejä omista kuvista) tai vapaasti (videoiden katselua ja musiikin kuuntelua). Osallisuuden lisääntyminen omassa vertaisryhmässä on antanut oppilaille ymmärtämystä toisiaan kohtaan sekä rohkaissut oppilaita osallistumaan keskusteluun tunneilla kommunikaation haasteista huolimatta.
Oppilaiden vanhemmilta on tullut myönteistä palautetta, siitä miten ylpeitä oppilaat ovat omasta iPadistaan ja sen käyttötaidoistaan. Myös omatoimisuuden ja itsenäisen toiminnan ilman apua koetaan lisääntyneen. Ipadin käytössä ei ole ollut vaikeuksia kotona ja kotitehtävät on koettu erittäin mieluisiksi. Osa vanhemmista toivoi koulutusta itselleen, jotta laitetta voitaisiin hyödyntää myös kotona kaikilla osa-aueilla. Kommenteista on koostettu pieni video joka löytyy sivuilta.
Turun ja Helsingin osahankkeiden mediatiimiläiset pyörivät koko ITK konferenssin ajan kuvaamassa ja haastattelemassa messuvieraita. Mediatiimien luomista meidän pitäisi miettiä tänne Lappeenrantalaisille kouluillekin.